Jälkitarkastus ja blogin päättäminen

Tänään, 366 vuorokautta leikkauksesta, kävin Dextrassa sovitussa 1-vuotiskontrollissa. Fysioterapia päättyi jo aikaisemmin, n. 15 käyntikerran jälkeen. On aika tehdä loppupäätelmät ja yhteenveto kuluneesta vuodesta.

Jäkitarkastuksessa Ilkka Antti-Poika tarkasti olkapään liikeradat edestä ja sivulta ylös nostaen, ulkokierron kyynärpää kyljessä kiinni verrattuna "terveeseen puoleen" ja käden taipumisen selän taakse peukalo mahdollismman korkealle kurottaen. Kaikki liikeet saivat toteamuksen "oikein hyvä". Lihasvoima oli palautunut vasempaan puoleen verraten lähes symmetriseksi.

Kerroin, että olkapää ei millään tavoin haittaa normaalia arkitoimintaa, ja selkeästi lähtötilanteeseen oli parannusta, että esim. käteen nojaaminen tai sillä kurottaminen ei enää aiheuta pettämisen tunnetta. Joskus jopa olkapää saattoi muljahtaa vaikka sohvan käsinojaan nojatessa tai autossa matksutajan penkin selkänojalla kyynärpäätä lepuuttaessa.

Talvella aloittamassani uintiharrastus tuntuu sopivan olkapäälle hyvin, niin kauan kun pidättäydyn rintauinnissa. Käsien rintauintiveto on kivuton ja muutamassa viikossa poistui alussa vaivannut käsien epäsymmetrinen voima. Tällä hetkellä en juuri huomaa eroa käsien väsymisessä tai uintitehossa.

Lentopallossa - jonka harjoittelun aloitin uudelleen lokakuun paikkeilla ja ensimmäisen sarjapelin passarina pelasin joulukuussa - käsi haittaa vielä melkoisesti. Syöttö- ja iskulyöntiliike ilman kuormitusta ei satu ja onnistuu liikeradoiltaan, mutta heti kun pallo on mukana aiheutuu niveleen kipua tuottava tärähdys. Alkutalvella olin kokevinani myös pari kertaa olkapään osittaisen sijoiltaanmenon tunteen syöttäessäni yläkautta palloa.

Keskustelimme oireista, ja Antti-Poika muistutti lähtötilanteen olleen erittäin hankala. Tämän laajuisia vammoja hän näkee korkeintaan 1-2 kertaa vuodessa. Vamman monivuotinen olemassaolo ja valmiiksi rikkinäiseen olkapäähän todennäköisesti useampaan kertaan aiheutunut uusintavammautuminen tekivät korjaustyöstä ja kuntoutuksesta haastavan. Siihen nähden lopputulosta tulee pitää hyvänä.

On varsin mahdollista, että minusta ei tule enää lentopallokentille hyökkäyspelaajaa. Todennäköisesti nivel vielä löystyy jonkin verran, ja uuden vammautumisen riski on aina olemassa. Siitä huolimatta, kuten myös fysioterapeuttini totesi, saan käyttää kättä ilman rajoituksia ja omien tuntemusten puitteissa. Olen päättänyt, että jatkan lentopalloharrastusta toistaiseksi, ja pyrin saamaan lajista irti mahdollisimman paljon harjoituksissa ja pelissä passarin roolissa.

Tämä vuoden kestänyt prosessi oli joiltakin osin odottamaani hankalampi. Kuitenkin paraneminen ja kuntoutuminen tapahtui monesti harppauksin, ja varsinainen palkinto ja henkisesti tärkeä kohokohta osui joulukuun puolivälin paikkeille, jolloin pelasin ensimmäisen lentopallon sarjapelin.

Kokonaisuutena arvostellen olen varsin tyytyväinen, sekä siihen että lähdin hoidattamaan vaivaa, myös lopputulokseen. Suuri kiitos kuuluu hoitavalle lääkärille, Ilkka Antti-Pojalle ja kuntoutuksen askelmerkit asettaneelle fysioterapeutti Viviane von Hertzenille. Erityinen kiitos ja kumarrus kuuluu myös vanhemmilleni, jotka auttoivat monin tavoin sekä tarjosivat toipumispaikan ja huolenpitoa leikkauksen jälkeisiksi kivuliaksi päiviksi.