2.2.2011

Jos vaikka bloggais...

Tänään sain tietää, että lentopallossa ja joissain muissakin aktiviteeteissa kovia kokenut olkapääni on niin sökö, että se pitää leikkauksella hoitaa. Etsiskellessäni netistä tietoa ja tutkiskellassani muiden ihmisten kokemuksia vastaavanlaisista tilanteista toipumisessa sain ajatuksen. Voisin kirja tapahtumia ja tuntemuksiani itselleni vaikka päiväkirjanomaisesti. Voisi olla vallan mukavaa tutkiskella niitä vuosien päästä ja muistella kirjoitushetkisiä fiilinkejä.

Tuumasta toimeen. Martin blogi esiin ja sieltä löytyi tämä hyvinkin edullinen ja suosittu bloggausalusta.

Ajankohta ja aihe taitaa olla hyvinkin sopiva tämäntyyppiselle hengentuotosten julkaisulle monestakin syystä.

Ensinnäkin, arvaan ja tiedän jo etukäteen, että leikkauksen jälkeinen toipuminen ja kuntoutuminen tulee olemaan kivuliasta ja kaikin puolin hankalaa. Edistystä tulee tapahtumaan varsin hitaasti, ja uskonpa kärsivällisyyden olevan monta kertaa koetuksella kun v*tutus on suurimmillaan ja päivittäisistä tilanteista selviäminen vaatii kekseliäisyyttä ja kivun sietoa. On siis hyvä palata joskus myöhemmin lukemaan omia blogimerkintöjään ja ehkäpä siten saada realistinen käsitys edistymisestään.

Toiseksi, pidän tätä myös ammatillisena oppimisprosessina. Jostain syystä tiedän tavallista enemmän polven - ja etenkin sen ristisiteiden - rakenteesta, fysiologiasta sekä vammojen korjaamisesta ja kuntouttamisesta. Lisäksi matkan varrella on karttunut tietoa yhdestä jos toisesta ruumiinosasta. Olkapäästä sen sijaan en tiedä vielä paljoakaan, mutta nämä muutamat päivät ovat kartuttaneet tietoa jo rutkasti. Kohta pääsen omin tuntemuksin kokemaan olkapään korjauksen. Tulen varmasti erinäisten kipujen ja vihlontojen kautta tunnistamaan monia eri olkapään osia ja rakenteita sekä sen toimintaan läheisesti liittyviä lihaksia. Olkoon siis tapahtuma myös opiksi ja sivistykseksi.

Kolmanneksi, uskon että tässä prosessissa tapahtuu joka päivä jotakin (toivoittavasti edistymistä) ja syntyy siis kerrottavaa, päivitettävää, kirjoitettavaa ja bloggattavaa joka päivälle.

Ajattelin, että varsinaisen kirjoittamisen aloitan vasta leikkauksen jälkeen. Ennen leikkauspäivää saatan tehdä harvakseltaan muistiinpanoja (pois lukien tietysti alkuinnostus ja tämän editorin kaikkien toimintojen haltuunotto) ja kerätä asiaa käsitteleviä linkkejä myöhempää tarvetta varten.


Kiitos kun olet jaksanut lukea tähän asti. Palaan pian kertomaan lisää lähtötilanteesta. Toivottavasti teksti on luettavaa ja onnistun löytämään mielekiintoisia asioita kerrottavaksi.

Olkapäät hyvät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti