17.3.2011

15. pop. / torstai

Nukkuminen on vielä hankalaa. Illalla olkapää oli ilmeisesti paljosta kirjoittamisesta ärtynyt, ja tunnin odottelun jälkeen jouduin hakemaan särkylääkkeen. Yö meni "oikeaa" asentoa etsiessä. Selällään maatessa olkapää tuntuu putoavan liian taakse ja kipuilee. Pidän vieressäni matalaa tyynyä, jonka reunaa laitan olkapään taakse siten, että se nousee 2-3 senttiä alustasta. Tämä on yksi siedettävä nukkuma-asento, mutta siinä ei viihdy tietenkään koko yötä.

Toinen, melko kivuton asento on vasemmalla kyljellä siten, että oikea käsi lepää kyljen päällä. Tällöin käsi Luonnollisempaa olisi olla enemmän vatsallaan, mutta silloin olkapää ja hartia painuu kivuliaasti taaksepäin. Kolmas asento on näiden kahden edellisen väliltä. Jokainen asennonvaihdos vaatii heräämisen, lisäksi yötä päivää käytettävä katosidos kiristää asentoa vaihtaessa, joten aamulla ei koe itseään kovinkaan levänneeksi.

Päivät sujuvat jo huomattavasti mukavammin kunhan muistaa olla käyttämättä kättä vääriin suorituksiin. Olen löytänyt mukavan työskentelyasennon, jossa voin kirjoittaa läppärillä ja käyttää hiirtä. Parhaan asennon saa nojatuolissa, läppäri sylissä mahdollisimman ylhäällä siten, että oikeaa kättä ei tarvistse "kurottaa" näppäimistölle tuntuu kaikkein parhaalle.

Pöydän ääressä työskentelyä voi tehdä ehkä tunnin, pari, mutta siinä oikeaa kättä joutuu loitontamaan vartalosta jo niin paljon, että olkapää kipuilee loppupäivän. Niinpä olen rajoittanut pöytätyöt minimiin ja koetan tehdä mahdollisimman paljon asioita nojatuolissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti