Valmistautumista tulevaan

2 päivää leikkaukseen.

Edessä oleva operaatio aiheuttaa jo jos jonkinlaista järjestelemistä. Kotona pitää kaikkea katsoa sillä silmällä, että asiat, joiden tekeminen vaatii kahta kättä tai vähäistä suurempaa voimanponnistusta pitää tehdä tänään tai huomenna. Leikkauksen jälkeen erilaiset askareet pitää hoitaa "vasemmalla kädellä". Siivosin eilen asuntoni, pesin pyykkikorin tyhjäksi, vaihdoin lakanat ja siirtelin tavaroita paremmille paikoille. Tänään illalla pitää ladata vielä pakastin täyteen elintarvikkeita, koska kaupassa käynti ja ruokatarvikkeiden kotiin kantaminen tuottanee hankaluuksia tulevien viikkojen aikana.

Aamulla soitin leikkausosastolle ja tiedustelin leikkausaikaa. Keskiviikkoaamuna 9.30 pitäisi saapua paikalle, mutta kotiinpääsystä ei hoitaja osannut antaa minkäänlaista arviota. "Kyllä siihen useampia tunteja täytyisi varata..." Juu, minulla ei kyllä ole mikään kiire vaikka jäisin loppuviikoksi, mutta koska poispääsy onnistuu vain saattajan kanssa olisi saattajaa ajatellen ollut mukava tietää operaation jälkeinen, edes keskimääräinen tai tyypillinen toipumisaika leikkausosastolla. Ehkäpä ajat vaihtelevat niin paljon potilaan voinnin mukaan, että tarkempaa arviota tai liikoja lupauksia ei kananta antaa.

(Tuntuupa, että vaikka olen käynyt perioperatiivisen hoitotyön suuntaavat opinnot, ja tehnyt käytännössäoppimisjaksoja leikkaussaliympäristössä, niin ihan kaikkia asioita en kuitenkaan osaa katsoa hoitolaitoksen ja sen henkilökunnan näkökulmasta. No, ehkä opinnoista kuluneet vuodet ja varsinaisista opinnoistani hieman sivussa olevat työtehtävät ovat minut vieraannuttaneet.)

Kysyin myös mahdollisuutta saada leikkauksen jälkeisen lääkityksen reseptit etukäteen, jotta voisin "terveenä" ja hyvävointisena käydä ne etukäteen apteekista hakemassa. Tiesin jo valmiiksi, että järjestely saattaisi olla hankala, mutta ajattelin kuitenkin koeponnistaa yksityisen sairaalan palveluprosessia. Ei onnistunut, koska se vaatisi lääkärin työpanosta sellaisessa vaiheessa, ettei hän ole vielä tavannut potilasta jne..

Anestesialääkäri käy määrämäässä postoperatiivisen kipulääkityksen ja mahdollisen antibiootin leikkauksen jälkeen, kun operaation laajuus ja sen mahdollisesti aiheuttama kipulääkityksen tarve olisi selvinnyt. Sitten potilas hankkii lääkeet (mitä eittämättä tarvitaan vielä saman päivän aikana) joko itse apteekkiin hoippuen tai mahdollisesti - mikäli sellainen saatavilla on - asiamiestä käyttäen. Kumpaankin menettelyyn liittyy omat haittansa ja ikävyytensä.

Tässä olisi päiväkirurgisen prosessin kehittämisen paikka - ei niinkään hoitotyön prosessin, vaan asiakkaan laadukkaan palvelun kannalta. Palvelu tai muu hyödyke, joka ei tuottajalle maksa juuri mitään, mutta tuo asiakkaan kannalta lisäarvoa, kannattaa aina toteuttaa. Toivottavasti valitsemani sairaalan toimintajärjestelmä parhaillaan pureskelee antamaani kehittämisehdotusta ja joku jossain vaiheessa pääsee nauttimaan tältäkin osin paremmasta palvelusta...

Vakuutusyhtiön korvauspäätös

Pääsi aivan yllättämän vakuutushakemuksen käsittelyn nopeus. Kysyin jo jättäessäni ensimmäistä korvaushakemusta mahdollisen korvauspäätöksen ja maksusitoumksen saamiseen kuluvaa aikaa. Vastaus tuli seuraavana päivänä, suunnilleen näin: "Voimme tehdä päätöksen maksusitoumuksesta heti kun leikkaava lääkäri lähettää meille kustannusarvion ja selostuksen suunnitellusta toimenpiteestä". Pyysin tuon ilmoituksen samalla kun lääkäri minulle soitti, ja jo seuraavana aamuna hän oli sen vakuutusyhtiöön toimittanut. Kahta päivää myohemmin tuli maksusitoumus postissa; "korvaamme olkapäävaivan hoitamisesta aiheutuneet kulut."

Tästä eteenpäin syntyvät kustannukset menevät varmuudella vakuutusyhtiön piikkiin. Oli aikanaan hyvä päätös säilyttää sairaskuluvakuutus. Nyt voin hyödyntää monta vuotta maksamaani vakuutusta, saan mahdollisimman nopean ja asiantuntevan hoidon vaivaani.

Leikkausaika

3.2.2011 10:30
Kesken palaverin pirahti puhelimeni. Olin siis taas jättänyt laittamatta sen äänettömälle. Näytöllä näkyi saman tyyppinen numerosarja, josta eilen oli Antti-Poika soittanut. Katsoin priorisoiduksi puheluun vastaamisen, joten pyysin anteeksi kokoukselta ja poistuin vastaamaan puheluun.

Soittaja oli Dextran leikkausosaston osastosihteeri, joka oli saanut toimeksiannon järjestellä leikkausajan. Antti-Poika leikkaa keskiviikkoisin, ja ensimmäinen vapaa saliaika olisi hiihtolomaviikolla. Vetosin ns. miesten viikkoon (pojat ovat luonani hiihtolomaviikon) ja ehdotin seuraavaa keskiviikkoa 2.3.2011. Siihen olisi aikaa siis vajaa kuukausi, ja siitä pääsisi toipuminen alkamaan.

Sain puhelimessa suuren määrän toimintaohjeita, ja itseasiassa preoperatiivinen haastattelu suoritettiin puhelimitse. Tehokasta kerta kaikkiaan.

Tuomio ja päätös

2.2.2011 17:15
Illansuussa soitti puhelimeeni ortopedi Ilkka Antti-Poika, tuleva operatöörini. Hän kertoi, että näkemättä potiasta (ilmeisesti siis tarkoitti minua) magneettikuvan perusteella olkapää on leikkauskuntoinen etenkin kun se tuottaa kuvaamallani tavalla haittaa paitsi urheilussa, myös jokapäiväisessä elämässä. Olkanivelen kapselin etuosa on kuulemma rikki, ja kuvan perusteella Antti-Poika ennustaisi, että käsi menisi taas lähiaikoina sijoiltaan.

Ei auta kuin uskoa, että leikkaus on ainoa järkevä parannuskeino ongelmaan. Puhelun aikana mielessäni vilisi vuorotellen tulevaisuudenkuvia joko leikkauksella tai ilman. Muistelin niitä monia viimeaikaisia kertoja, kun lentopalloa lyödessäni salaman lailla mieleeni iskee, että "nyt se taas menee".

Lyöntiä en ehdi keskeyttää, vaan käsi heilahtaa omalla painollaan ja olkapään lukittumisen tunne vaihtuu sietämättömäksi vihlaisuksi. Lihakset yrittävät automaattisesti suojata vetämällä käden koukkuun, mutta pois paikaltaan oleva olkapää on lukossa. Samaan aikaan muu osa kehosta yrittää hallita kesken jääneen hypyn alastulon ilman tapaturmia. Yleensä tässä vaiheessa saan käteni oikaistua toista kättä apuna käyttäen ja etukumarassa kättä kohti lattiaa venyttäen olkapää muljahtaa kivuliaasti omalle paikalleen. Sen jälkeen seuraa epämääräinen, syvällä nivelen sisältä kumpuava tylppä jomotus, joka tuntuu kyynärvarerssa ja pikkusormessa saakka. Kipukokemus nostaa pelissä hankitun hien seuraksi kylmän hien pintaan, hiki alkaa valua nenänpäästä ja kirvelee silmissä samalla kun kuvotuksen tunne valtaa olotilan. On pakko pysähtyä hetkeksi ja saada jotain juotavaa, paha olo ja kuvotus käskee heittäytyä istumaan, mutta kipu laittaa kävelemään juomapullo kädessä edes takaisin.

Haluanko jatkaa liikuntaurani jälkipuolta siipirikkona vai valitsenko sen toisen vaihtoehdon, jota eräs leikkauksen läpi käynyt kovin inhorealistisesti kuvaa päiväkirjassaan näin:

"Olkapääleikkauksen toipilaspäiväkirja

1.päivä 11.10.2005
Haavat valuvat verta. Käyn terkkarissa vaihdattamassa siteet. Antaavat siellä siteitä ja teippejä senverran mukaan ettei tarvi tulla uudelleen häiritsemään.
Kipupumppu tuntuu toimivan. Säiliö on jo aika rutussa eli tyhjentynyt. Sormet yllättäen turvoksissa leikatusta kädestä ja eriväriset.
2.päivä 12.10.2005
Aamu alkoi heikosti. Olkapää valuu verta tyränä pitkin käsivartta ja kylkeä. Vaimo vaihtaa siteet ja toteamme kipupumpun tyhjäksi.
Otamme pumpun pois, teipit irti ja vedetään letku pois nivelestä. Inho homma kun letkua tuli 14 cm. Vaimo avuliaasti suoritti toimenpiteen. Todella inhottavaa.
Sormet ja ranne edelleen turvoksissa. Kello pitää siirtää toiseen käteen kun ei mahdu ranteeseen.
3.päivä 13.10.2005
Verta ei valu enää haavoista. Kipu on aika kovaa. Jumppaan silti pikkuliikkeitä senttisentiltä.
Käyn eka kerran suihkussa leikkauksen jälkeen. Aion nukkua ilman kantosidettä. Otan yötävasten tuplamäärän kipulääkettä ja filosoin niin että olkapää saa luonnollista manipulaatiota nukkuessa. Toivottavasti en herää verilätäkössä.
4.päivä 14.10.2005
En herännyt verilätäköstä. Sensijaan yöllä heräsin monta kertaa kipuun kun käsi oli huonossa asennossa. Kuitenkin ilman kantosidettä nukkuminen on parempi vaihtoehto.
Tämä on leikkauksen jälkeisistä päivistä kivuliain. Kevyesti kuumetta ja kipu vaikuttaa ajatteluun. Olkavarren sisäsivu alkaa tummua mustelmista...
5.päivä 15.10.2005
Aamusella hirveet kivut olkapäässä. Mustelmat levinneet. molemmille puolille olkavartta.
17.10.2005
Viikko leikkauksesta ja eka fysioterapia. Ei paljon liikutella ja kuitenkin tekee kipeetä ... etenkin jälkeenpäin. Jätin kantoliinan jumpparille ja kuljen vaikka käsi taskussa. Jumppari löysi uusia kivoja "vikoja"."

Näistä pitäisi sitten valita. Tein päätöksen nopeasti, mutta hain Antti-Pojalta vielä tukea: "Onko nyt siis näin, että en voi jatkaa lentopallon ja golfin pelaamista, mikäli olkapäätäni ei leikata?" "No näistä (magneetti)kuvista katsellen näyttäisi siltä, että olkapääsi tulee menemään jälleen sijoiltaan hyvinkin pian..."
Päätös oli siis tehty.

Jos vaikka bloggais...

Tänään sain tietää, että lentopallossa ja joissain muissakin aktiviteeteissa kovia kokenut olkapääni on niin sökö, että se pitää leikkauksella hoitaa. Etsiskellessäni netistä tietoa ja tutkiskellassani muiden ihmisten kokemuksia vastaavanlaisista tilanteista toipumisessa sain ajatuksen. Voisin kirja tapahtumia ja tuntemuksiani itselleni vaikka päiväkirjanomaisesti. Voisi olla vallan mukavaa tutkiskella niitä vuosien päästä ja muistella kirjoitushetkisiä fiilinkejä.

Tuumasta toimeen. Martin blogi esiin ja sieltä löytyi tämä hyvinkin edullinen ja suosittu bloggausalusta.

Ajankohta ja aihe taitaa olla hyvinkin sopiva tämäntyyppiselle hengentuotosten julkaisulle monestakin syystä.

Ensinnäkin, arvaan ja tiedän jo etukäteen, että leikkauksen jälkeinen toipuminen ja kuntoutuminen tulee olemaan kivuliasta ja kaikin puolin hankalaa. Edistystä tulee tapahtumaan varsin hitaasti, ja uskonpa kärsivällisyyden olevan monta kertaa koetuksella kun v*tutus on suurimmillaan ja päivittäisistä tilanteista selviäminen vaatii kekseliäisyyttä ja kivun sietoa. On siis hyvä palata joskus myöhemmin lukemaan omia blogimerkintöjään ja ehkäpä siten saada realistinen käsitys edistymisestään.

Toiseksi, pidän tätä myös ammatillisena oppimisprosessina. Jostain syystä tiedän tavallista enemmän polven - ja etenkin sen ristisiteiden - rakenteesta, fysiologiasta sekä vammojen korjaamisesta ja kuntouttamisesta. Lisäksi matkan varrella on karttunut tietoa yhdestä jos toisesta ruumiinosasta. Olkapäästä sen sijaan en tiedä vielä paljoakaan, mutta nämä muutamat päivät ovat kartuttaneet tietoa jo rutkasti. Kohta pääsen omin tuntemuksin kokemaan olkapään korjauksen. Tulen varmasti erinäisten kipujen ja vihlontojen kautta tunnistamaan monia eri olkapään osia ja rakenteita sekä sen toimintaan läheisesti liittyviä lihaksia. Olkoon siis tapahtuma myös opiksi ja sivistykseksi.

Kolmanneksi, uskon että tässä prosessissa tapahtuu joka päivä jotakin (toivoittavasti edistymistä) ja syntyy siis kerrottavaa, päivitettävää, kirjoitettavaa ja bloggattavaa joka päivälle.

Ajattelin, että varsinaisen kirjoittamisen aloitan vasta leikkauksen jälkeen. Ennen leikkauspäivää saatan tehdä harvakseltaan muistiinpanoja (pois lukien tietysti alkuinnostus ja tämän editorin kaikkien toimintojen haltuunotto) ja kerätä asiaa käsitteleviä linkkejä myöhempää tarvetta varten.


Kiitos kun olet jaksanut lukea tähän asti. Palaan pian kertomaan lisää lähtötilanteesta. Toivottavasti teksti on luettavaa ja onnistun löytämään mielekiintoisia asioita kerrottavaksi.

Olkapäät hyvät.